Mitä tekisit jos sinulla olisi enemmän aikaa ja energiaa toteuttaa haluamiasi asioita?
ALOITA AJANHALLINTA HELPOSTI JA YKSINKERTAISESTI!
OPI HALLITSEMAAN AIKAASI AJANHALLINNAN VOIMA -VERKKOKURSSIN EDULLISELLA KOKEILULLA JA TEE ENEMMÄN SINULLE MERKITYKSELLISIÄ ASIOITA HYVÄLLÄ ENERGIALLA!
Ei jatkositoumuksia tai lisäkuluja.
“Suosittelen osallistumaan Ajanhallinnan voima -verkkokurssille arvosanalla 5/5. Todella hyvä kurssi, erittäin innostava ja hyvä valmentaja (Ilkka Koppelomäki).
Kurssin käytyäni olen saanut tehtäviä ja asioita paremmin hallintaan elämässäni. Erilaisten suunnitelmien laadinta päivä-, viikko-, kuukausi- ja vuositasolle ovat olleet kaikista antoisimpia ja tärkeimpiä asioita. Vielä kerran - kurssille arvosana 5/5!”
- Vuonna 2019 verkkokurssiin osallistunut naishenkilö
Miksi aikasi ei riitä haluamiisi asioihin?
Yksi isoimmista haasteista nykypäivän hektisessä elämässä on se, että aika ei tunnu riittävän kaikkiin tärkeisiin asioihin.
Kysyimme asiakkailtamme, mitkä ovat heidän suurimmat ongelmansa ajanhallinnassa ja saimme paljon vastauksia, joista nousi esiin kolme suurinta teemaa:
1. Tunneongelmat.
Riittämättömyyden tunne, tunne huonosta itsekurista, motivaation puute, keskittymisen puute, tunne että tunnit eivät riitä, kiire, stressi, väsymys, jännitys siitä mitä tapahtuu, tuntuu että ei ole omaa aikaa, uskoo että pystyy tai ei pysty.
2. Liikaa tekemistä ja/tai liian paljon asioita samanaikaisesti käynnissä
3. Jatkuvat muuttuvat tekijät.
Joko muiden aikatauluista johtuvia muuttujia päivän aikana tai päättää itse tehdä jotain mitä ei ollut suunnitellut tekevänsä.
Tunnistitko omia ajanhallinnan haasteitasi tältä listalta?
Jos vastasit kyllä, sinun kannattaa lukea tämä koko sivu loppuun, sillä ratkaisu on hyvin lähellä...
"Ilkka tässä moi!
Minua sytyttää eniten se, kun näen ihmisen innostuvan omasta elämästään ja mahdollisuuksista. Myös siksi olen työkseni auttanut kaikenikäisiä ihmisiä toteuttamaan elämässään mahdottomaltakin tuntuvia muutoksia ja unelmia jo yli 10 vuoden ajan.
Olen Ilkka Koppelomäki, Uskalla Innostua -yrityksen perustaja, itsensä johtamisen valmentaja, intohimoinen oman elämän toteuttaja, puoliso ja isä.
24-vuotiaana jätin yliopiston kesken ja menin töihin nakkikioskille. Mietin siellä, mitä todella haluan elämässäsi ja samalla tutustuin itsensä kehittämisen kirjallisuuteen ja valmennuksiin. Keksin itselleni unelmaelämän, joka tuntui täysin mahdottomalta silloin, mutta päätin lähteä toteuttamaan sen pienin askelin.
Nyt voin sanoa, että olen elänyt hyvin omannäköistä unelmaelämääni jo ainakin 10 vuoden ajan. Olen onnistunut tekemään monista mahdottomista kertaunelmistani jotain, mitä elän uudelleen ja uudelleen.
Olen matkan varrella kohdannut haasteita, joista en olisi selvinnyt ilman niitä oppeja, mitä olen saanut itsensä kehittämisen valmennuksen ja kirjojen kautta.
Tämän verkkokurssin avulla haluan jakaa sinulle kaiken oppimani tehokkaasta ajanhallinnasta ja siitä, miten saat mahdollisimman paljon aikaiseksi sinulle tärkeitä asioita.
Nämä asiat ovat yksinkertaisia ja tiedän, että ne tulevat toimimaan myös sinun kohdallasi, kun käymme ne yhdessä läpi.
Kaikki kertomani asiat ovat siis jotain, mitä itse käytän elämässäni ja myös sellaista, mitä olen vuosia käyttänyt omien valmennusasiakkaideni kanssa.
Hyppää mukaan matkaan ja tulet huomaamaan, että saat tästä merkittävää hyötyä koko loppu elämääsi!
Ilkka Koppelomäki
Itsensä johtamisen valmentaja,
Uskalla Innostua perustaja,
tietokirjailija
"Ajanhallinnan Voima -kurssin teho perustuu kehittämääni ajatukseen ajanhallinnan kolmesta kulmasta, joiden avulla löydät lisää aikaa tärkeille asioille ja ihmisille, vaikka tuntisi loppusivat nyt aina kesken"
Suurin osa ajanhallinnan ongelmista voidaan ratkaista sillä, että pysähdytään ottamaan aika tärkeimpien suunnitelmien tekemiseen. Sekä sillä, että keskitytään kerralla jonkin yhden pienen tavan muuttamiseen.
Juuri näihin asioihin keskitymme Ajanhallinnan voima -verkkokurssilla (alunperin nimellä “Ajan ja tapojen voima”).
VERKKOKURSSI PERUSTUU KEHITTÄMÄÄNI AJANHALLINNAN KOLMIOON, JOTA HYÖDYNTÄMÄLLÄ VOIT KASVAA AJANHALLINNAN MESTARIKSI:
Tämän verkkokurssin ajan teemme pieniä muutoksia arkisiin tapoihisi ja...
- Ymmärrät paremmin ajankäyttöäsi ja tiedät mihin aikasi todellisuudessa kuluu
- opit toimivan menetelmän, jonka avulla löydät lisää aikaa sinulle tärkeisiin asioihin
- pysähdyt suunnittelemaan asioita lyhyellä ja pitkällä aikavälillä ja ymmärrät, mitkä suunnitelmat ovat kaikista tärkeimpiä
- saat selkeyttä ja hallinnan tunnetta elämääsi
- koet rentoutta ja tyytyväisyyttä siitä, että saat aikaan haluamiasi asioita
Nämä asiat vaikuttavat merkittävästi ajanhallinnan haasteisiin ja yleiseen hyvinvointiin joka päiväisessä elämässäsi.
Sinun ei tarvitse hyödyntää koko verkkokurssia, jotta hyötyisit tästä merkittävästi koko loppu elämäsi ajan.
Riittää, että viet pieniä asioita käytäntöön.
AJANHALLINNAN VOIMA -VERKKOKURSSIN SISÄLTÖ
Tämä kokonaisuus on testattu asiakkaideni kanssa satoja kertoja ja sillä on saatu aikaan merkittäviä muutoksia kurssilaisten ajanhallintaan.
Viikko 1 : Ajanhallinnan kolme kulmaa ja hyvä pohja ajanhallinnalle
Viikko 2: Ajanhallinnan kolmion ensimmäinen kulma: lisää energiaa
Viikko 3: Ajanhallinnan kolmion toinen kulma: mieli ja kalenteri
Viikko 4: Neljä tärkeintä suunnitelmaa elämäsi ohjaamiseen
Viikko 5: Tehokas päivä: Tehokkaan ja aikaansaavan päivän luominen
Viikko 6: Miten saada enemmän aikaan asioita samalla ajalla
Lue asiakkaideni kommentteja ja kokemuksia Ajanhallinnan Voima -kurssista
“Suosittelen kurssia! Tärkein anti oli opetus sisäisen kalenterin käyttämisestä. Nykyään huomaan jos jokin asia tai tapahtuma ei ole sisäisessä kalenterissani. Sain myös uudenlaisen näkemyksen ajanhallintaani ja siitä on ollut hyötyä.”
- Verkkokurssin asiakas, nimetön palaute
“Koen jo neljän päivän jälkeen vaikutuksia. Ajankäyttöni on muuttunut, laitoin puhelimeeni ruutuajan ja että melkein kaikki sovelluksen menevät kiinni illalla. Oon huomannut ottavani ennemmin käsityön tai kirjan käteen puhelimen sijasta. Oon myös sallinut itseni tylsistyä välillä, jotta saisin selville, mitä oikeasti haluan juuri nyt tehdä. Tajusin myös joitain uskomuksia ja olettamuksia, mitä ympäristö on "asentanut" mun päähän ajankäytöstä. Näitä haluan kurssin aikana työstää ja luoda hyviä tapoja ja uskomuksia niiden tilalle.
Ja minusta parasta on se, että Ilkka selittää kaiken niin älyttömän yksinkertaisesti.”
- Minta Peltokangas, Ajanhallinna Voima -verkkokurssin käynyt Saa mitä haluat -valmennusryhmän jäsen
“Suosittelen osallistumaan Ajan hallinnan voima -verkkokurssille arvosanalla 5/5. Todella hyvä kurssi, erittäin innostava ja hyvä valmentaja (Ilkka Koppelomäki).
Kurssin käytyäni olen saanut tehtäviä ja asioita paremmin hallintaan elämässäni. Erilaisten suunnitelmien laadinta päivä-, viikko-, kuukausi- ja vuositasolle ovat olleet kaikista antoisimpia ja tärkeimpiä asioita. Vielä kerran - kurssille arvosana 5/5!”
- Verkkokurssiin osallistunut naishenkilö, nimetön palaute
Nyt kysyn sinulta:
Haluatko ottaa ajankäyttösi haltuun ja kokea vähemmän stressiä vai haluatko kärsiä kiireestä ja kaaoksen tunteesta tulevaisuudessakin?
Olet tärkeän päätöksen edessä.
Voit joko lähteä matkalle, jonka aikana takuulla opit hallitsemaan aikaasi paremmin ja voit kokea enemmän tyytyväisyyttä ja vähemmän stressiä joka päiväisessä elämässäsi.
TAI
Voit jatkaa vanhaan tapaan ja tuskailla, kun tuntisi loppuvat vuorokaudesta jatkuvasti kesken ja tekemättömien asioiden pino kasvaa kasvamistaan...
Päätös on sinun.
Kokeile Ajanhallinnan Voima -verkkokurssia 2 viikon ajan
9 €
Verkkokurssi käytössäsi 2 viikon ajan.
KOKEILE 2 VIIKON AJAN 9 € ⭢